Eduskuntavaalit 2023

21.03.2023

Poliitikko Noora Tammilehto on ehdolla eduskuntaan Hämeen vaalipiiristä numerolla 13.

"Opiskelen hallintotieteiden maisteriksi, pääaineena sosiaali- ja terveyshallintotiede. Into lähteä kehittämään yhteiskuntaamme sai hakeutumaan opiskelemaan juuri hallintotieteiden pariin. Kirjoitan tällä hetkellä pro gradu -tutkielmaani tulevaisuuden kunnasta, eli miten sote-uudistus muuttaa kunnan asemaa.

Olen huolissani yhteiskunnan eriarvoistumisesta sekä koronan ja sodan aiheuttamasta näköalattomuudesta, jotka aiheuttavat epävarmuutta. Haluan luoda tulevaisuudenuskoa.

Päättäjänä olen aktiivisesti mukana sosiaalisessa mediassa. Yritän tuoda esiin millaista arkea kunnan- ja aluevaltuutetun työ on ja toivon, että innostan myös muita kiinnostumaan politiikasta.

Ennen opiskeluani olen tehnyt erilaisia asiakaspalvelutehtäviä ja kehittänyt kuntalaisten osallisuutta ja demokratiakasvatusta.

Asun omakotitalossa esikouluikäisen lapsen ja koiran kanssa. Olen Hausjärveltä kotoisin ja nykyään asun Janakkalassa Tervakoskella."

21.03.2023Eduskuntavaalit 2023
03.05.2021Aloite sosiaalisesta luototuksesta Janakkalaan
19.12.2020Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää: osallistuvan budjetoinnin määrärahat yhdistysten tukemiseen.
19.12.2020Janakkalan demareiden sekä Hämeen piirin henkilövalintoja
16.11.2020Reijo Löytynoja pitämä SDP:n ryhmäpuheenvuoro talousarviosta
11.06.2020Kunnanhallituksen puheenjohtajan Pirjo Alijärven puhe valtuustossa
30.11.2019SDP:n aloitteen myötä jaettu noin 800 liukuestettä
26.11.2019Muutoksia Demareiden johtoryhmään. Pirjo Alijärvi Janakkalan SDP puheenjohtajaksi.
12.11.2019Valtuusto hyväksyi talousarvion ja piti veroprosentit ennallaan.
21.05.2019Pirjo Alijärvi jatkaa kunnanhallituksen puheenjohtajana. Tomi Lindstén valtuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.

Siirry arkistoon »