Share |

Kuuden tunnin työpäivästä

Perjantai 28.8.2020 klo 13.41 - Mikko Viskari

Kuuden tunnin työaika on noussut tällä viikolla puheisiin. Sosiaalisen median keskustelu aiheen ympärillä ei ole ollut hedelmällistä, joko olet vastaan tai puolesta, ilman harmaan värejä ja jos olet puolesta niin et ymmärrä mitään nykyisistä työmarkkinoista eli häpeä ja mene kotiin! Itse sain tästä oman osan, kun yritin tuoda esiin kuuden tunnin työaikojen kokeilussa olleen hyviäkin puolia, minut leimattiin saman idean täysiveriseksi kannattajaksi.

Tiettyjä faktoja ei kukaan pääse pakoon, sen ymmärrän minäkin. Yksi fakta on se, että jos kuuden tunnin työpäivään siirtyminen ei vähennä työvoiman tarvetta on edessä palkkakustannusten nousu, vaikka työn tuottavuus nousisi. Yksinkertainen esimerkki on vaikka tehtävä, jossa on oltava koko vuorokauden työntekijä, kun se kahdeksalla tunnilla jakautuu kolmelle työntekijälle, kuuden tunnin työpäivässä jako tapahtuu neljälle. Toinen fakta on se, että nykypäivänä on monta työtehtävää, jossa työajalla ei kovinkaan suurta merkitystä. Kolmas on se, että oivalluksemme ei aina kysele sopivia aikoja vaan tulevat milloin sattuu, vapaanaikaan liittyvät työaikana ja töihin liittyvät vapaa-ajalla.

Kuuden tunnin työpäivistä on erilaisia kokemuksia. Ruotsissa vanhainkodissa sairaslomat vähenivät ja työviihtyvyys parani, mutta palkkakustannukset nousivat ja kokeilu todettiin liian kalliiksi. Autokorjaamossa järjestely taas kääntyi tuottavuuden nousen avulla positiiviseksi. Autokorjaamo pystyi mukauttamaan työaikaa ja aukioloa. Samalla koneet ja laitteet olivat tehokkaassa käytössä päivittäin kahdeksan tunnin sijasta 12 tuntia.

En usko kuuden tunnin työpäivän yleistyvän. Näen siinä ongelmia, joista yksi aikaisemman esimerkin mukainen palkkakustannuksien nousu. Mutta en silti näe puheen työajasta ja sen muutoksista olevan turhaa. Voimmeko saavuttaa tekemällä työajalle jotain, samoja hyviä tuloksia kuin kuuden tunnin kokeiluissa? Isossa organisaatiossa, kuten vaikka kunnassa, 10 prosentin vähennys sairaslomissa on iso kasa rahaa.

 Suomessa ainakin yksi yritys kokeilee oma-aloitteisesti kuuden tunnin työpäivää ja sen tuloksia voit seurata täällä.

 

Mikko Viskari

Yrittäjä, sosionomi

Avainsanat: 6h, työaika,